Leikin kautta

Välillä on kausia, kun oikein mikään ei huvita. En tiedä, pitäisikö sitä kutsua masennukseksi vai onko se ihan normaalia alavireisyyttä. Joskus olo on energisempi, virtaavampi, iloisempi, ulospäinsuuntautuneempi. Toisina päivinä tai viikkoina taas mikään ei tunnu miltään tai tuntuu surulliselta, tuntuu tyhjältä ja vastahankaiselta. 

En ole koskaan ollut hyvä erottamaan työtä vapaa-ajasta. Mikä on minulle työtä ja mikä vain harraste? Mistä alkaa "työaika" ja mistä vapaa? Aivoni eivät ikinä pysähdy. Tarkoitan, ettei mieleni lakkaa keksimästä, kuvittelemasta, ideoimasta tulevaa. Elän luovuuden kautta. Sen voimasta ja sen rytmiä seuraten. 

Yritän, kirjoitan, puhun ja maalaan. Onko kaikki se minulle työtä vai huvia? Miten työ määritellään? Onko se jotain, mistä saa rahaa?

Entä jos tämä blogini kirjoittaminen johtaa uusiin puhekeikkoihin tai vaikka markkinoi Kirjoittajaklubia uudelle yleisölle, vaikkei kukaan minulle tästä maksakaan, lasketaanko kirjoittaminen silloin työkseni yrittäjänä?

Entä jos joku tahtoo ostaa maalaamani taulun? 

Olen kai onnekas, kun saan tehdä työtä, joka on samalla huvia. Eivät kaikki osa-alueet tietysti, mutta kuitenkin kantavana voimana on luovuuden tuntu, leikki. 

Luulen, että alussa kuvaamani surullinen tai tyhjä mieliala johtuu siitä, että leikki katoaa. Työ muuttuu suorittamiseksi ja kun työn ja vapaa-ajan välinen raja on häilyvä, heijastuu suorittamisen pakko herkästi kaikille elämän osa-alueille. Elämästä tulee suorittamista. Kaikki tuntuukin yhtäkkiä velvollisuudelta, pakolta tehdä ja saada aikaan. Kuin olisi robotti, jonka täytyy suorittaa kaikki nukkumisesta ruokailuun, ihmisten kanssa seurusteluun ja koiran ulkoilutukseen. Puhumattakaan töistä ja to-do-listoista.

Mietin joskus, menestyisinkö paremmin yrittäjänä, jos keskittyisin vain yhteen tekemiseen kerralla. Tekemiseni on näet hyvin rönsyilevää, rajojen yli värittämistä. Jos keskittyisin vaikka vain puhekeikkoihin ja haalisin niitä itselleni niin paljon kuin kalenteri ja kapasiteetti kestää ja karsisin kaiken muun, suuntaisin kaiken energiani puhujana toimimiseen, tekisin varmaan parempaa tulosta kuin nyt, suurempaa liikevaihtoa. 

Mutta en pysty siihen. Tai pystyisin, jos pakottaisin itseni, mutten usko pakon ja suoritteiden kautta toimimiseen (elämiseen). Uskon leikkiin ja luovuuteen.

Siksi minun täytyy esimerkiksi maalata. Siksi minun täytyy kirjoittaa. Siksi minun täytyy tehdä podcasteja ja YouTube-videoita. Ei ole väliä niinkään sillä, ostaako joku tauluni, lukeeko joku blogiani, kuunteleeko podcastejani ja katseleeko videoitani. Eikä ole väliä sillä, tuottavatko ne rahaa tai onko niiden tekeminen järin hyödyllistä esimerkiksi yritykseni tavoitteiden kannalta. 

Maalaamisen kautta löydän ilon. Kirjoittamisen kautta löydän vapauden. Podcastien ja videoiden kautta löydän uutta virtaavuutta ajatteluuni. Se kaikki heijastuu muuhunkin tekemiseen (elämiseen). Ilo, vapaus ja virtaavuus kantavat elämässä pitkälle. Ja vaikkeivät ne edes kantaisi mihinkään, ovat ne itsessään arvokkaita ja tärkeitä – tärkeämpiä kuin suoritteet, tavoitteet ja saavutukset.